Saimme eilen koristelukurssin yhteydessä ihania lemon curd-muffinsseja. Reseptiä niihin en ole vielä saanut, mutta tein tällä Dagens muffin-sivustolta löytämälläni reseptillä ainakin samantapaisia muffinsseja. Reseptissä oli joitain outoja kohtia, joten muutin tuohon alle sen sellaiseksi kuinka itse toimin.


100 g pehmeää voita tai margariinia
2 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa tai jogurttia
Yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori

Täyte:
Lemon curdia, itse tehtyä tai valmiina ostettua

(Kermavaahtoa)


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat, yksitellen vatkaten. Sekoita vaniljasokeri, sitruuna ja maito joukkoon. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, lisää taikinaan varovasti vatkaten. Täytä vuoat noin 1 cm. Laita päälle noin 1 tl lemon curdia ja lisää taikinaa melkein reunaan asti. Paras lopputulos tulee jos käyttää muffinipeltiä, mutta paperiset vuoat käyvät myös. Paistetaan noin 12 min, uunin lämpötila 200-astetta. Mikäli haluaa tehdä isoja muffineita, taikinasta tulee 6-9 kpl ja niitä pidetään uunissa noin 15-20 min. Päällystämällä oman maun mukaan näistä saa erityisen herkullisia.

 


Itse koristelin nämä muffinssit kermavaahdolla, marsipaanikukilla sekä vaaleanpunaisilla sokerikiteillä ja helminonparelleilla.