Tänään oli poikamme metsäkerhon kevätjuhlat. Teimme talkooporukalla tarjoiltavat ja minä lupasin tehdä muffinsseja. Mikäs nyt sen paremmin metsään eväiksi kahvin ja mehun kanssa sopisi kuin mustikkamuffinssit.



Tein yhteensä 58 muffinssia, jolloin tein tämän taikinan viisinkertaisena ja kolmessa eri erässä, koska minulla oli vain kaksi muffinssivuokaa (yhteen meni 12 kpl), joissa nämä paistoin. Tällä perusreseptillä olen aikaisemminkin tehnyt mitä erilaisimpia muffinsseja ja aina on onnistunut. Tämä resepti löytyy netistä aika monestakin paikasta.

Ohje:

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl appelsiinimehua
2 munaa
100g margariinia sulatettuna
2 dl (pakaste)mustikoita

Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää joukkoon munat, mehu ja sula margariini. Lisää lopuksi jäiset mustikat. Jaa vuokiin ja paista noin 200 astetta (kiertoilmauunissa hieman vähemmän) 15-20 minuuttia.