Tein tänään (nopeasti) tällaisen kääretortun mukaillen Pienen kakkupuodin frutti di mare-kakkua koristeluissa. Tein nuo koristeet suihkauttamalla pronssista elintarvikekimalletta Guylian simpukkasuklaiden päälle.

963072.jpg

Tämä kääretorttu oli kokonaisuudessaan kokeilujuttu ihan jo noiden koristeiden vuoksi, mutta myös täyte oli ihan kokeilua.

Tein suklaakääretorttupohjan ihan vaan kaakaojauhetta lisäämällä tavalliseen kääretorttupohjaan. Täytteenä on mansikkacreme.


Täyte:

2dl kermaa
 200g margariinia
n. 200g tomusokeria
1 rkl appelsiinimehua
mansikkaa soseutettuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä margariini sekä osa tomusokerista vaahdoksi ja lisää appelsiinimehu. Lisää loput tomusokerit (maun mukaan). Sekoita kermavaahto voi-tomusokeriseokseen. Valuta sulatetut marjat siivilässä ja soseuta haarukalla. Lisää marjat seokseen ja sekoita tasaiseksi.

Kostuta kääretorttulevy vedellä laimennetulla mansikkaliemellä. levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi torttu levyn päälle. kääri leivinpaperia apuna käyttäen rullaksi ja anna vetäytyä ja jäähtyä hetki jääkaapissa. Koristele kermavaahdolla ja muilla koristeilla. Minulla kaksi diggestive-keksiä murustettuna reunoilla sekä nuo suklaat.


963089.jpg