Tein eilen illalla pitkästä aikaa tällaisen marjapiirakan. En olekaan sitä kesän jälkeen tehnyt. Resepti tosiaan löytyy jo aikaisemminkin täältä blogistani, mutta ajattelin nyt muistinvirkistämiseksi tämän laittaa, jos joku lukija ei ole ennen reseptiin törmännyt.

2089572.jpg

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

maitoa kostutukseen

 

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min (pohja ei saa saada paljon väriä). Anna pohjan jäähtyä. kostuta pohja maidolla, pullasudilla.

 

Täyte:

2,5 dl vispikermaa

150g Valio crème fraichea

1 dl fariinisokeria


Päälle vadelmia, mustikoita tai muita marjoja

ja hyytelösokerista kiille

1  1/2 kertaisena paketin ohjeen mukaan


Vatkaa kerma, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kaada täyte pohjan päälle. Asettele vadelmat ja mustikat täytteen päälle. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada tai lusikoi marjojen päälle.


Kannattaa odottaa (jos malttaa) seuraavaan päivään!