Tänään aamupäivän käytin tämän kakun tekoon. Tein aamupäivän aikana kaikki kauppakäynnistä valokuvaukseen :o)




Kakun kasasin 6 munan kääretorttuopohjasta, niin kuin aikaisemmatkin tekemäni muotokakut. Kostutin kakun vanilja-frezzalla (kinusikikissan vinkki),  johon lisäsin kaakaojauhoa hieman sekaan. Täytteeksi laitoin Geissa-suklaasta, kermasta ja tuorejuustosta tekemäni täytteen. Kuorrutin kakun ohuella marsipaanilevyllä. Marsipaanin alle levitin samaa geissa-täytettä. Kostutin hieman marsipaanin pintaa kortealla pullasudilla ka levitin päälle elintarvikevärillä värjäämääni kookoshiutaletta.

Laitoin pakastepussiin kookoshiutaleita ja kaupan nestemäistä keltaista elintarvikeväriä. Hölskytin hiukan pussia ja sekoittelin kookoshiutaleita. Näin syntyi pussillinen valmista "höyhenpeitettä".



Silmät tein sokerimassasta, muutoin kuorrutus on marsipaania.

Nokassa ja jaloissa on kakku pohjaa ja täytettä sisällä.