Sain pyynnön Lilli Lemmikki-aiheisesta kakusta. Oikeastaan heti aiheen kuultuani tuli mieleeni kastelukannu, jossa Lilli asustelee. Sankarin äidistä se kuulosti hyvältä idealta, joten sitä lähdin toteuttamaan :o) Tämä kakku oli harmikseni aika haastavan muotoinen kuljetuksien kannalta. Nuo kastelunannun kahvat piti irroittaa kakusta kuljetuksen ajaksi, jotta pysyvät ehjinä ja tuota kaatonokkaa piti hieman lyhentää jo suunnitteluvaiheessa, jotta sain kakun jollain tavoin kuljetuslaatikkoon mahtumaan.


Paistoin 10 munan sokerikakkupohjan isossa lasagnevuokassa. Paiston jälkeen leikkasin kakupohjan sopivan muotoiseksi ja täytin hedelmämoussella (mango-mandariini) ja kostutin appelsiinimehulla.  Seuraavana päivänä kuorrutin kakun ohuelti sokericremellä ja kaulin marsipaanin kakun päälle. Lopuksi koristelin kakun yksityiskohdilla (ikkunoilla, ovella, kukkalaatikolla, kahvoilla yms.). Koristeet marsipaania ja sokerimassaa.  Näissä muotokakuissa tulee aina huomioida, että kakkua muotoillessa kakkupohjaa menee myös hukkaan, joten pohjasta kannaataa tehdä jonkin verran haluttua suurempi.



Tässä vielä lähikuvaa Lillistä ihailemassa syntymäpäiväsankaria talonsa ikkunasta!

Toivottavasti sankari oli kakkuunsa tyytyväinen!