Viikonloppu vierähtikin mukavasti tyttären syntymäpäiviä viettäen sukulaisten ja ystävien kanssa. Eilen oli varsinaiset syntymäpäiväjuhlat, mutta koska kaikki vieraat eivät eilen juhlimaan päässeet järjestimme vielä tänään toiset juhlat melkeinpä samalla menulla Itse pidän kovasti juhlien järjestämisestä ja tyttären syntymäpäivät onkin meidän ainoa kesään sijoittuva juhla ja siksi meillä on aina hieman normisyntymäpäiväjuhlia suuremmat kekkerit. Nämäkin juhlat vietimme mukavasti broileri-, maissi- ja halloumivartaista nautiskellen kera alla olevien muiden tarjottavien.




Hedelmäinen broileripastasalaatti sekä juustoinen salaatti




Yrtti-valkosipulileipä




Mansikkainen syntymäpäiväkakku




Jo tutuksi tulleet minimufinssit mokkapalamuffinssiohjeella

Koristeina tädiltäni tuliaisina saadut ihanat aakkos- ja numeronomparellit




Caipirinhakakku koristeltuna tuoreilla kotimaisilla masikoilla sekä granaattiomenalla.

Ensimmäistä kertaa kokeili Valion jostain hyydykekakkureseptistä bongaamaani ohjetta öljytä ja tomusokeroita vuoan reuna. Näin tein ja kakku irtosi ihanan helposti vuoasta. Tuo kuvassakin näkyvä "kolhu" reunaan tuli, kun olin juuri kakkua irrottamassa ja kuopus yrittikin taas kerran vetää sähkövatkaintani johdosta lattialle. Tuli äidille hieman kiire ja kun käsiä on vain yksi pari, kakku oli se joka tästä kärsi...



Ja vielä lopuksi tuosta synttärikakusta jääneestä palasta "tuunattu" mansikkakakku kera jäljelle jääneiden koristeiden. Tämä kakku tarjoiltiin tämän päivän vieraille.