Tuttava perheessä tytär vietti 8v. synttäreitään viikonloppuna. Heppa-tytölle toivottiin heppa-kakkua. Koska sen enempiä toiveita kakusta en saanut, niin päädyin tekemään muotokakun.



Paistoin kakkua varten 8 munan sokerikakkuopohjan säädettävässä irtoreunassa (neliskulmaisessa). Täytteenä appelsiini-valkosuklaatäytettä, kostutus appelsiinimenhulla. Päällä marsipaani, jonka alla sokericreme. Hevosen harja marsipaania, muuten koristeet sokerimassaa. Tuota hevosen harjaa pyörittelin ensin noin tunnin ajan käsin yksi kerrallaan. Sain tunnissa tehtyä ehkäpä noin 1/3 osan harjasta. Tunnin jälkeen keksin, että minulla on perunanpuristin eli sellainen valkosipulinpuristimen näköinen kapistus, joka on huomattavasti suurempi. Lämmitin muutamia sekunteja marsipaania mikrossa ja sen jälkeen puristin puristimella pitkät jouhet tuohon päälle. Se oli kyllä huomattavasti parempi keino...



 

Piirsin ensin leivinpaperille hevosen ääriviivat, joiden mukaan leikkasin kakkupohjan haluamaani muotoon. Ylimääräistä kakkupohjaa käytin sitten hieman muotojen saamiseen. Kakkupohjasta kannattaa kuitenkin tehdä huomattavasti haluttua kakkua suurempi, jotta tekovaiheessa on muokkausvaraa. Tästä kakusta toivottiin 15 henkilön (=5 munan) kakkua. Hieman ehkä suurempi kakusta tuli, mutta aika hyvin pysyin toivotussa koossa. 



Ensimmäisen sijan ruusukkeeseen kirjoitin sankarin iän ja nimen. Aluksi ajattelin tekeväni oikein punaisen ruusukkeen, mutta päädyin sitten tekemään ensimmäisen sijan sini-valkoisen ruusukkeen. Kiva kun saa kakkujen teossakin aina oppia uusia asioita :o)

Onnea vielä Reetalle!