Meillä olikin tänä vuona normaalista poikkeava joulu. Joulua vietimme ihan tavallisen kaavan mukaan ja sukulaisia kävi kyläilemässä sekä ruokailemassa meillä. Kuitenkin joulun viettoon vaikutti mieheni työpaikalla sattunut suuri onnettomuus sekä se, että itse olin ja olen vieläkin kipeänä. Kuitenkin tarjoilut saimme hoidettua kunnialla läpi kaikesta huolimatta!

Kinuski-karpalokakku

Jouluaattona tarjoilimme perinteisten jouluruokien lisäksi tällaista kinuskista karpalokakkua.

Pohja:

2 munaa
 

60g sokeria
 

30g vehnäjauhoja
 

30g perunajauhoja
 

1/2 tl leivinjauhetta
 

Täyte:

2/3 prk kondensoitua maitoa keitettynä

200g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl vispikermaa

3 liivatelehteä

1/2dl vettä

Kiille:

2dl karpalomehua

3 liivatetta

karpaloita/puolukoita

Valmista pohja.

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 20 cm:n levyksi. Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ota pohjasta n.20cm vuokaan sopiva pala. Itse tein kakun sydämen malliseen irtoreunaan suoraan tarjoilulautasen päälle. Voitele vuoan reunat öljyllä ja tomusokeroi ne. Laita kakkupohja vuoan pohjalle. Jos käytät irtopohjavuokaa, niin voit vuorata vuoan leivinpaperilla tai käyttää pelkkää irtopohajan reunaa suoraan tarjoilulautasen päällä. Tällöin kakkua ei tarvitse siirrellä.
Laita liivatteet likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon valmiiksi keitetty ja jäähdytetty kondensoitu maito. Vatkaa muutaman minuutin ajan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen liotetu liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita  ja lisää liivatteet ohuena nauhana tuorejuuston joukkkoon. Nostele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia. Valmista kiille, kun kakku on hyytynyt. Laita kiilteen liivatteet likoon noin viideksi minuutiksi. Kuumenna sen jälkeen n. 1/2dl mehua kiehuvaksi ja nosta puristetut liivatteet kuuman mehun sekaan. Sekoita ja lisää ohuena nauhana loppumehun sekaan. Kaada kiille varovasti lusikan avulla täytteen päälle. Koristele marjoilla. Voit myös laittaa marjat kiiteen alle halutessasi.  Anna hyytyä jääkaapissa noin neljän tunnin ajan. En löytänyt kaikessa hötäkässä karpaloita nopealla kauppakierroksella, joten oli tyydyttävä omiin pakastepuolukoihin. Kakusta tuli aika makea, joten kinuskin määrää voi hieman vielä vähentää eli 1/2 prk kondensoitua maitoa varmasti riittää. Käytin tähän ostamaani valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa eli dulce de leche. Kondensoitu maitotölkki keitetään kattilassa kolmen tunnin ajan tai sitten maidon voi keittää myös mikrossa. Mikrokeittämiseen löytyy ohjetäältä. Tuo vuoan tomusokerointi helpottaa kakun irroittamista vuoasta ilman apuvälineitä.

 

 

 

Appelsiini-vadelmakakku

 

Joulupäivän ruokavieraille meillä tarjoiltiin tällaista laktoositonta appelsiini-vadelmakakkua.

 

Pohja:

2 munaa
 

60g sokeria
 

30g vehnäjauhoja
 

30g perunajauhoja
 

1/2 tl leivinjauhetta
 

Täyte:

200g laktoosionta maustamatonta tuorejuustoa

3 dl laktoositonta vispikermaa

1 appelsiinin mehu ja kuori raasteena

3 liivatelehteä

1,5-2dl tomusokeria

1 rkl vaniljasokeria

Päälle:

Kotimaisia pakastevadelmia

3 dl vettä

1,5 dl kiillesokeria

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi yli Ø 20 cm:n levyksi. Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

 Ota pohjasta 20 cm vuokaan sopiva pala. Itse käytin säädettävää irtoreunusta. Voitele vuoan reunat öljyllä ja tomusokeroi ne. Laita kakkupohja vuokan pohjalle. Jos käytät irtopohjavuokaa, niin voit vuorata vuoan leivinpaperilla tai käyttää pelkkää irtopohjan reunaa suoraan tarjoilulautasen päällä. Tällöin kakkua ei tarvitse siirrellä. Kostuta kevyesti appelsiinimehulla.
Laita liivatteet likoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä raastettu appelsiinin kuori (ei kitkerää valkoista osaa appelsiinin kuoresta). Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää siihen liotetu liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita  ja lisää liivatteet ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkkoon koko ajan sekoittaen . Nostele lopuksi joukkoon vatkattu kerma. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia. Kun kakku on hyytynyt levitä jäiset marjat kakun päälle ja valmista kiille (katso tarkempi ohje kiillesokeripaketista). Lusikoi kiille marjojen päälle ja lopuksi käy kaikki marjat pullasutia apunakäyttäen läpi.Tällöin sulavien marjojen mehu ei lähde valumaan pitkin kakkua tai kermakakuissa värjää kermavaahtoa. Laita kakku vielä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
 

Tein viime jouluna eri vieraille saman tapaista appelsiinivadelmakakkua, mutta koska tämä piti tehdä laktoosittomana piti reseptiä hieman muunnella.

 

Molemmissa kakuissa voi käyttää pohjana myös keksi-voipohjaa. Itse paistoin 4 munan sokerikakkupohjan uunipellillä (paistoaika lyhyempi pellillä paistettaessa) ja otin siitä molempiin kakkuihin pohjat. Molemmissa resepteissä puolitettu sokerikakkupohjan resepti.