Tarkoituksena oli tehdä Halloween-juliin teemaan sopiva täytekakku. Pohjakin oli jo paistettu, mutta lopulta päädyin käyttämään paistetusta kakkupohjasta vain yhden kerroksen ja tekemään hyydykekakun. Hyydykekakku on niin nopea, kun samalla valmistamisella tulee kakku jo tarjoiluvalmiiksi. Täytekakuissa on aina se oma hommansa koristelujen yms. kanssa. Pyhäinpäivänä meillä oli kuitenkin harrastuksia sekä perinteiset haudalla käynnit. Tällöin ei olisi ollut mahdollista saada kakkua valmiiksi sellaisena kuin olin ajatellut. Kakusta tulee todella iso (korkeus noin 7 cm) ja siitä riittää syötävää noin 25 hlölle. Meillä loppukakulla herkutellaan sunnuntaikyläilyllä :o)




Mango-Mascarponekakku

Sokerikakkupohja

2 munaa

60g sokeria

30g vehnäjauhoja

30g perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
800 g Mascarpone-tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
  noin 5 dl/3 prk säilykemangoa soseutettuna
0,5 dl vettä
  8kpl liivatelehtiä
  5 dl Valio vispikermaa

Kostutus

1/2-1 dl appelsiinimehua

Mangokiille
  1/2 dl vettä
  4 dl soseutettua mangoa (voit laimentaa hieman vedellä)
  4 liivatelehteä


 
Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot. Levitä seos leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreäksi vuokaan sopivaksi levyksi (noin 22cm). Paista pohja 160 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. (Voit paistaa pohjan 22 cm vuoassa, jolloin saat pohjasta juuri oikean kokoisen.)

Voitele 26 cm irtopohjavuoka/irtoreunus ruokaöljyllä ja sirottele öljyn pinnalle tomusokeria. Laita jääntynyt kakkupohja vuoan pohjalle. Kakku pohja on hieman vuokaa pienempi, jotta se ei näkyisi ulkoreunoista. Kostuta pohjaa hieman appelsiinimehulla.

Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista mascarpone-tuorejuustoa hieman sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri. Soseuta mangot. Kiehauta vesitilkka ja laita siihen puristetut liivatelehdet. Sekoita ja anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen mangososeen joukkoon. Lisää mangosose mascarponemassan joukkoon. Sekoita lopuksi kermavaahto vielä sekaan. Sekoita tasaisesksi.

Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin neljän tunnin ajan, mielellään yön yli.

Valmista kiille hyytyneen kakun päälle. Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Soseuta mangot. Kuumenna vesi ja sekoita joukkoon liotetut liivatteet. Kaada liivatevesi mangososeen joukkoon. Kaadaseos mangojuustotäytteen päälle. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa.

Irrota vuoka kakun ympäriltä varovasti ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä laitoin kakun päälle sokerimassasta kuivatetun talon skeä syötäviä tähtiä. En kuitenkaan moista suosittele, koska tuo kakun kiille sulattaa tuon koristeen todella (siis todella) nopeasti.

Vinkki! Voit myös käyttää säilykemangon sijaan valmista mangososetta.

Vinkki! Jos käytät irtopohjavuokaa, niin suosittelen käyttämään pelkkää reunusta ja kasaamaan kakun suoraan tarjoiluastialle. Tällöin kakku ei tarvitse enää siirtää, eikä kakun alle jää rumasti leivinpaperia. Käyttäessäsi irtopohjavuokaa pohjan kanssa, kannattaa pohjalle pingottaa leivinpaperi, jotta vuoka ei mene kakkua leikatessa pilalle.

Vinkki! Voit korvata sokerikakkupohjan myös keksimurskapohjalla.