Meillä lapset syövät lähes joka ilta ja aamu puuroa. Esikoinen haluaa puuronsa, vaikka muuta olisikin tarjolla. Pienemmät hauaisivat useammin jotain muuta, kuten leipää. Eräänä iltana mieheni ollessa työreissussa pohdimme lasten kanssa mitä tekisimme iltapalaksi. Rieskaleivät ovat lasten suosikkeja leivistä meillä. Lopulta löysin Kotilieden nettisivuilta kaurarieskan reseptin, joka oli mielestäni hyvä kompromissi. Siinä reseptin pohjana toimi kaurapuuro :o) Tein tuolla alla olevalla reseptillä eli puolikkaan satsin alkuperäisestä ohjeesta. Nämä ovat myös hyviä leivottavia ylijäämäpuurosta, jos joskus tulee puuroa keiteltyä liikaa. Esimerkiksi aamupuuron käyttö välipalarieskoissa.




Röply- eli kaurarieskat

(9 kpl pieniä rieskoja)


1/2 l lähes kiehuvaa vettä

250g kaurahiutaleita

1 1/2 tl suolaa

1 -1 1/2 dl vehnäjauhoja


Sekoita kuuma vesi, suola ja kaurahiutaleet keskenään ja anna jäähtyä. Mittaa vehnäjauhot ja vaivaa vähitellen joukkoon.

Itse pyörittelin taikinan 9 palloksi ja painelin pelleille ohuiksi rieskoiksi jauhojen avulla. Pistele rieskat haarukalla. Paista 250 asteessa noin 10-12minuuttia.

Anna jäähtyä liinan alla päällekäin.

Meillä nämä menivät niin kuumina syöntiin, että ei paljon jäähdytelty... Voinkin suli heti leipien päälle...


Nopea ja helppo iltapala!