Kakkupäivitys joulukalenterin väliin :o)

Sain ihanan pyynnön synttärikakusta, jossa saisi olla väriä (kirkasta vihreä ja kirkasta pinkkiä), marsipaania ja aiheeksi valikoitui sankarin ammatin mukaan liikunta ja vielä tarkemmin zumba. Loppulliseksi aiheeksi tuli putkikassi tuolla teemalla. Tällainen siitä kakusta tuli minun suunnitelmissani ja käsissäni...

 


Paistoin kakkua varten 12 kananmunan sokerikakkupohjan.Täytteeksi toivottiin mansikkaa, joten kassi on täytetty mansikkamoussella (tein puolitoista kertaisena ja hieman lisäsin hyydykettä sekaan). Kostutus appelsiinimehulla. Päällä marsipaani, jonka alla sokerikreemi.

Paistoin kakun neliskulmaisessa säädettävässä irtoreunnuksessa uunipellin päällä. Säädin sen suurin piirtein niin isoksi kuin pellille mahtui. Leikkasin kakun kolmeen osaan ihan kuin täyttäisin levykakun. Kakun hyytymisen jälkeen leikkasin kakun kahteen osaan ja kumosin ensin toisen kakun kakkupahveille ja sen jälkeen kumosin toisen kakun siihen päälle. Sen jäkeen muotoilin kakun pyöristämällä pitkän sivun teräviä reunoja pyöreäksi.

Levitä sokerikreemi muotoillun kakun päälle ja nosta kakku kylmään hetkeksi. Kauli vihreä marsipaani (noin 800 g - en punninnut) suureksi levyksi ja nosta kaulimen avulla kakun päälle. Tasoittele marsipaani sileäksi kakun päälle ja leikkaa ylimääräiset marsipaanit pois. Kauli vihreästä massasta vielä levy taskua varten. Leikkaa se sopivan kokoiseksi. Kauli mustasta marsipaanista ohut levy ja ota kuvio leikkaamalla marsipaaniveitsellä. Paina kuvi taskuun kiinni ja nosta tasku paikoilleen. Tee pinkistä marsipaanista pitkä suikale ja leikkaa se sopivan kokoiseksi ja muotoile vetoketjuksi sekä kahvoiksi. Käytä loppu pinkki marsipaani olkahihnaa varten ja tee hihnaan vielä lenkit mustasta ja vihreästä marsipaanista.

Mitali on tehty vaaheasta marsipaanista, jonka maalasin kultavärillä.

 


Tässä alla on vielä kuva, jossa on mukana kakkuun toivottu mitalikoriste tekstillä. Tekstin otin kuvankäsittelyllä pois, kun en tiennyt haluaako sankari nimen ja tekstin olevan esillä.





Paljon onnea sankarille vielä tätäkin kautta!

Ja Zumba, Zumba :o)