Tänä aamuna sain (radio kosintoja kuunnellessa) päähäni kaikessa kiireessä, että haluan jotenkin karkauspäivän aiheeseen tehdä kakun. Jonkin aikaa mietin ja itseasiassa alunperin oli ihan toisenlainen ajatus mielessä, mutta lopulta päädyin tällaiseen "korsettimekko"-tyyliin. Näitä olen jo joskus aikaisemmin nähnyt Amerikkalaisilla nettisivustoilla esim. polttari/hääkakkuina. Tässä oma kiiressä tehty versio. Voin sanoa, että jossain vaiheessa taas tuli mieleeni, että pitääkö kiireessä keksiä tällaisia juttuja. Onneksi tämä jäi kotiin, joten sallin nyt hutiloinnit :o)

 

 


Tein 5 munan kaakaoisen sokerikakkupohjan 18/16 cm vuoassa. Vuoan reunat vuorasin pitkällä ja leveällä (tuplasti vuoan reunan korkuset) leivinpaperisuikaleilla. Täytteksi tein vaahdon sulattamalla 200 g maitosuklaata 1 dl kermaa. Kun suklaa oli sulanut, lisäsin vielä 2 dl kermaa sekoittaen joukkoon. Jäähdytys ja vaahdoksi vatkaus. Lisäksi laitoin banaania soseena. Leikkasin kakun kuuteen osaan. Kostutus maidolla. Nämä siis tosiaan niitä, mitä kotoa löytyi extempore... Täytin kakun vuokaan leivinpaperisuikaleita apuna käyttäen samoin kuin pohjaa paistettaessakin. Täyttämisen ja pienen jääkaappihetken jälkeen muotoilin kakun ja levitin pintaan kaakaoisen sokerikreemin. Pinnassa marsipaani vaaleanpunaiseksi värjättynä sekä mustana.

Kakun alla on pieni kakkulautanen, jonka verhoilin marsipaanilla helmaksi ja kakun sitten korsettimalliin. Verhotulle kakkulautaselle sitten nostin tuon koristellun kakun ja laitoin saumakohtaan mustan kaistaleen kiertämään koko kakkua.


Tässä muutama vaihekuva vielä.

 

 

Tässä paistettu korkea kakkupohja. Vieressä tuo kakkuvuoka.

 

 

Täytetty kakku niin, että näkyy tuo leivinpaperi tuossa ympärillä ja kakun korkeus.

 

 

Kakku muotoiltuna.

 

 

Tässä taas huomaa, että kun kiireessä asiat tekee eikä keskity, niin hutiloimiseksi menee. Tosiaan kakussa jo näkyy noita häsläyksen jälkiä ja eritoten kuvauksessa... Unohtui kesken matkaa nuo vaihekuvienkin ottamiset!


Toivottavasti hamekankaita ei koitunut kosijoille tänään vaan pääsette tulevaisuudessa tanssimaan häävalssianne!