Tuttava perheessä vietettiin eilen pojan 6v. synttäreitä. Kakkutoiveena oli Angry birds. Tuo aihe on tainnut olla jo ainakin viimeisen vuoden ajan todella suosittu, mutta itse asiassa tämä on vasta toinen angry birds kakku, jonka minä olen tehnyt. Tässä oli toiveena joko punainen tai sininen lintu, joten se toive tuli toteutettua.




Paistoin kakkua varten hieman toivottua reilumman 7 munan sokerikakkupohjan (isoilla kananmunilla). Täytteeksi laitoin mansikkamoussen ja kostutus appelsiinimehulla. Päällä marsipaani, jonka alla ohut kerros sokerikreemiä. Tuo nokan tekeminen ja pystyssä pitäminen on tämän kakun haastavin juttu. Jos nokkaa ei halua noin pystyyn tai pelkää sen painuvan, niin nokanhan voi myös laittaa sivuttaissunnassa tuohon kakun päälle. Itse tuin nokan muutamalla lyhyellä spagetin palalla ja laitoin kuljetusta varten nokan sisään hieman tuorekelmua.


Hieman tekovinkkejä:

Paistoin tuon kakkupohjan tavallisessa kakkuvuoassa leikkasin neljään osaan. Täytin kakun tuorekelmulla vuorattuun pyöreäpohjaiseen kulhoon. Yön yli jääkaapissa oltuaan kumosin kakun kakkupahvin päälle. Sen jälkeen tuo sokerikreemi pintaan ja kakku hetkeksi kylmään. Marsipaanien värjäys halytyn värisiksi elintarvikeväreillä, kaulinta ja kuorrutus. Hieman muotoilin kakun alalaitaa kapeammaksi ennen kuorrutusta. Tällainen pyöreämuotoinen kakku on aika helppo toteuttaa ja on helposti muunneltavissa vaikka mihin aiheeseen. Tuosta saa hyvin vaikka prinsessan tai merirosvon kasvot, erilaisia eläimiä nallekarhusta leppäkerttuun ja kaikkea siltä väliltä. Marsipaanilla kuorruttaessa kannattaa muistaa, että sokerikreemillä tasoitetaan pinta mahdollisimman tasaiseksi. Lisäksi lopputulokseen vaikuttaa se, että marsipaania on varattu tarpeeksi ja se on jätetty kaulittaessa tarpeeksi paksuksi. Mitä ohuemmaksi marsipaanin kaulii, sitä enemmän siihen tulee ryppyjä ja laskoksia, lisäksi kakku kuultaa marsipaanin läpi. Itse olen aika reipas marsipaanin käyttäjä, koska haluan aina varmistaa, että marsipaani riittää hyvin koko kakun yli ja siinä on varaa myös "ohjata" rypyjä pois kakun pinnaasta.   




Tässä vielä jämäkakku.

Hieman jäi pohjaa ja täytettä yli, joten kasasin niistä meille kotiin vielä pienen angry birdsin, jonka täytin pieneen pyöreäpohjaiseen jälkiruokakulhoon. Kakun halkaisija oli noin 10 cm.




Onnea Aleksi!