Tässä jokin aika sitten päätin aamulla varhain leipoa tuoretta leipää itselleni ja lapsille aamiaiselle, kun edellisen päivän pullan leivonnasta oli jäänyt tuorehiivaa yli. Kyllä vaan tuo tuore leipä on herkkua ja maistui meille kaikille. Tein leivän helpolla reseptillä ja monitoimikoneella, joten ei kauan mennyt.Toki nostattamisaika piti odotella kuten aina hiivan kanssa leivottaessa. Tämän voi tehdä ihan käsityönä ilman sen kummempia koneita.



 

Kaurainen hiivaleipä

 

4 dl vettä

25 g tuorehiivaa

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

2 rkl öljyä

1 1/2 dl kaurahiutaleita

500 g (n. 8 dl) hiivaleipäjauhoja

 

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon hiiva sekä suola, sokeri ja öljy. Lisää seuraavaksi kaurahiutaleet ja sekoita hyvin. Mittaa hiivaleipäjauhot ja lisäile ne edelliseen seokseen sekoittaen. Vaivaa taikinaa kunnes se muuttuu kiinteäksi ja irtoaa kulhon reunoista. 

Laita taikinakulho liinan alle nousemaan noin kaksin kertaiseksi. Kaada taikina uunipellille, leivinpaperin päälle. Tee ristileikkaus leivän päälle ja nostata vielä noin 15 minuutin ajan. Paista leipä 200 asteessa noin 20 minuutin ajan.