Kävin maaliskuun aikana kuudessa eri Suomalaisen kirjakaupan myymälässä esittelemässä Pullahiiren makeat kakut-kirjaa sekä opastamassa koristeiden valmistamista. Näin monia kakuista kiinnostuneita ihmisiä, niin asiakkaina kuin työntekijöinäkin :o)

 



Tässä alla on muutamia kuvia kirjakaupoista sekä kakuista ja niiden koristeluista. Koristelutekniikat oli lähinnä sellaisia, joita kirjassakin käsitellään. Toki toiveiden mukaan pyrin näyttämään koristeiden valmistamista, mahdollisuuksien mukaan. Minulla oli joka myymälässä styrox-kakku mukana, jonka koristelin valmiiksi kakuksi. Arvatkaa kuinka monta kertaa käytiin kyselemässä, milloin tuosta kakusta saa maistiaisen... No, eipä saanut ei! Styrox-kakku oli noissa kirjakaupoissa sitä varten, ettei tuollaisessa ympäristössä saa koristella syötävää kakkua. Ihan selvä juttu kyllä hygieniasyistä!


Ensimmäisen paikan eli Lahden myymälä sekä valmiiksi kyseisen kaupan valmiiksi koristeltu kakku. Kakku jäi lopulta näyteikkunaan.








Tässä Turun myymälän kakku. Aika samaan tapaan tehty kuin tuo edeltäjänsäkin. Kaikissa myymälöissä tein kastekakun, mutta hieman eri sävyin/värein ja koristeissakin oli hieman eroja. Nuo silikonimuotilla tehtävät vauvat olivat varmasti joka myymälässä suloisuudellaan eniten keskustelua herättäneet koristeet.




Ja tässä lopuksi vielä kuva Espoon Sellon hienosta kirjaseinästä ja puhtaasta pöydästä ennen kaikkien tavaroiden levittämistä :o)






Mahtava kiertue on nyt ainakin tältä osin takana!

Mukavaa oli joka myymälässä ja vastaanotto oli oikein hyvää!

Toivottavasti sain monta uutta kotileipuria innostumaan kakkujen ihmeellisestä maailmasta, jonne itse kuutisen vuotta sitten eksyin ja sille tielle jäin... :o)