Näin kouluvuoden päätteeksi opettajat saivat kiitokseksi tällaisen mansikkakakkun. Ikävä kyllä kotimaisia marjoja en ole kaupoissa vielä nähnyt, vaikka jostain luin,  että niitä saattaisi olla jo kaupoissa myynnissä. Nyt oli sitten vielä ulkomaalaisiin mansikoihin tyytyminen. Yleensä tässä lakkiaispäivän aikoihin, on nuo ensimmäiset kotimaiset marjat tulleet myyntiin. Onko teidän kaupoissa vielä kotimaisia marjoja näkynyt?

 

 

Tätä kakkua varten paistoin 8 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laktoositonta mansikkamoussea ja kostutus appelsiinimehulla. Päälle sivelin ohuen kerroksen hilloa, mansikoiden tartuntapinnaksi. Pursotuksen tein laktoosittomalla vispikermalla. Tuoreet mansikat vain puolitin kakun päälle. Pursottamiseen käytin; sivuihin isoa lehtityllaa, jolla tein laskosta reunoihin ja päälle tähtityllaa, jolla tein S-kirjaimen muotoista liikettä.