Hei!


Heinäkuun alusta asti blogi on ollut totaalisella tauolla tähän päivään asti. Syy ei ole ollut minun laiskuudeessa, lomailussa tai muutenkaan mitenkään minusta johtuva. Syynä on ollut Vuodatuksen koneilla käynyt laitevika, jonka korjaaminen vaati nämä viikot, eikä siltikään saatu kaikkea vanhaa palautettua. Tuo vika nimittäin paljasti myös sen, ettei Vuodatuksella ollut blogikuvista toimivaa varmuuskopiointia elokuun 2009 jälkeiseltä ajalta. Tämän vuoksi tuota ajanjaksoa tuoreemmat kuvat puuttuvat myös edelleen blogista. Onneksi huoli ei ole niin paha oman blogini kohdalla, koska kuvat ovat omalla koneellani tallella ja sen myötä ne on laitettavissa blogiinkin. Toki ongelman korjaus vaatii suuren määrän työtä, jotta saan blogini palautettua entiseen kuosiin. Lupailen tänne pikku hiljaa palautella noita kuvia, kunhan nyt pääsen itse tilanteen tasalle tarkemmin. Monet muut ovat jo eilisestä lähtien saaneet kuvia ja päivityksiä blogiinsa lisättyä, mutta Pullahiiren leivontanurkkaan ei jostain syystä ole päivitykset vielä onnistuneet.


Kiitokset kaikista kannustavista viesteistä ja kysymyksistä koskien blogia ja sen kuvien puuttumista sekä kommentointiongelmia! Nämä ongelmat eivät ole vain minun blogissani vaan kaikissa Vuodatuksen blogeissa. Itseäni harmittaa paljon ja vielä enemmän harmittaa niiden puolesta, jotka eivät ole kuviaan omalla koneella säilöneet vaan vain ja ainoastaan Vuodatuksessa! Nyt kaikille blogien pitäjille jaksamista tämän harmilllisen tilanteen jälkeen ja kaikille lukijoille toivon ymmärrystä siitä, ettei Pullahiiren leivontanurkka nyt hetkeen ole toiminut eikä toimi ja näytä normaalilta.

Toivotaan, että asiat saadaan korjattua ja päästään uusien päivitysten pariin. Facebookiin olenkin jo joitakin kuvia ja reseptejä tauon aikana kirjaillut, joten jos olet kovasti kiinnostunut siitä mitä on tulossa, niin ei muuta kuin tykkäämään Facebookissa Pullahiirestä, niin uusimmat tiedot blogin päivitysasioista tulee sitä kautta!