Kummitätini kyseli porkkanakakun teosta enkä osannut siihen juuri mitään sanoa, koska en ole koskaan sellaista tehnyt. Nyt löysin niin herkullisen kuvan porkkanakakusta, että ohjetta oli pakko kokeilla, kun lapseni kerhokavereita tuli äiteineen ja pikkusiskoineen meille kylään.

1270926.jpg

Ohje löytyi Lettupannu-blogista.

Alla ohje hieman muunneltuna

Kakku:
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3,5 dl fariinisokeria (melko tiiviiksi puristettuna)
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl omenamehua (vesi/maito käy myös)
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g margariinia
2dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
1 rkl vaaleaa mehua
(tummaa suklaata)

Laita uuni kuumenemaan 175C. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (n.24cm). Raasta porkkanat raastimen pienellä terällä. Sekoita yhdessä kulhossa fariinisokeri, öljy sekä omenamehu. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhojen joukkoon neste. Lisää vielä raastetut porkkanat ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua n.45 min. Kokeile kypsyyttä puisella coctailtikulla - kakku on kypsä jos tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä kokonaan ja kuorruta.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Ohjeen määrästä riittää sivuillekin tai voit halutessasi laitta puolet kakun sisään ja kuorrutteen vain kakun päälle. Koristele esimerkiksi tummalla suklaalla. Itse tein suklaalla ympyröitä pursottamalla pienestä minicrip-pussista ja vedin coctailtikulla kakun keskeltä reunoille viirut. Keskellä kaupan suklaaruusu kahden terälehden kanssa (pronssi-spraylla suihkautettuna).

1270985.jpg

Kakku oli mehevä ja kuorrutetta olisi tosiaan voinut laittaa vaikka täytteeksikin :o)