Pitkästä aikaa innostuin tekemään Daim-suklaata. Halusin hieman kokeilla näiden suklaiden koristelua. Lasten mielestä nuo Halloween-nonparelleilla koristellut maistuiva paremmilta.



Ohje:

1/2dl rouhittua hasselpähkinää
2rkl vehnäjauhoja
2rkl voita
2rkl siirappia
1dl sokeria
1rkl kaakaojauhetta
200g maitosuklaata

Mittaa kaikki aineet, paitsi suklaa, kattilaan. Keitä massaa kohtalaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15-20 min. Kaada seos öljytylle leivinpaperille, niin, että saat käännettyä puolet leivinpaperista massan päälle. Kauli massa levyksi leivinpaperin päältä. Anna jähmettyä noin 5-10 min. Sulata suklaa ja kaada se kaulitun levyn päälle. Anna jähmettyä. Itse laitoin levyn hetkeksi jääkaappiin ja siellä ne jähmettyivät nopeasti. Voit toki paloitella/leikata levyn jo ennen suklaan levitämistä, jolloin myös palojen reunat tulevat siististi kauttaaltaan suklaisiksi. Voit halutessasi koristella Daim-suklaat esim. nonparelleilla tai suklaasiirtokuvilla ennen suklaan kovettumista. Itse leikkasin leikkuulaudan päällä terävällä veitsellä suklaan levittämisen jälkeen.
Alkuperäinen ohje: Saari, Varelius: Karkkikirja, WSOY



Osaan Daimeista käytin suklaasiirtokuvia (yksi iso arkki on aika riittoisa). Leikkasin siirtokuva-arkista sopivan kokoisen kaistaleen ja levitin päälle tulevan suklaan kalvon päälle. Painoin kalvon+suklaan kaulitun Daim-levyn päälle ja laitoin kylmään kovettumaan. Irroitin kalvon ja leikkasin veitsellä sopiviksi paloiksi.