Tein vieraita varten tässä eräänä iltana tällaista "piirakkasalaattia". Idea lähti ihan omasta päästä ja tuosta uudesta minimuffinssipellistä. Ajattelin, että näin saa kivan näköisen salaatin, kun käyttää noita minipiirakoita krutonkien sijaan.



Tein pohjaksi ihan perussalaatin jääsalaatista, kurkusta ja tomaatista.

Päälle asettelin kinkku- sekä kasvispiirakoita minikokoisina.


Pohja (n. 24 kpl minipiirakoita)


100g voita/margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

2 rkl kylmää vettä


Sekoita suola ja jauhot pehemeään margariiniin. Lisää lopuksi vielä vesi. Tarvittaessa lisää vielä n. 1 rkl jauhoja veden jälkeen. Painele taikina muffinssipellin koloihin. Tee täyte.


Kinkkutäyte (n. 24 kpl minipiirakoita)

100g kinkkua

1 dl kermaa

1 muna

mustapippuria

persiljaa

suolaa

1/2 dl juustoraastetta

Pilko kinkku ja persilja. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Nostele lusikalla täytettä pohjataikinan päälle. Paista 175 asteessa n. 20 min.


Kasvistäyte (n. 24 kpl minimuffinsseja)

2 rkl paprika-chilituorejuustoa

1 dl kermaa

1 muna

1/2 dl juustoraastetta

mustapippuria

suolaa

minitomaatteja


Notkista tuorejuusto vatkaamalla. Lisää joukkoo kerma ja muna. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi tomaatit. Nostele lusikalla pohjan päälle täytettä. Pilko tomaatit puolikkaiksi ja nostele jokaisen piirakan päälle yksi puolikas. Paista 175 asteessa n. 20 min.