Nyt kun vihdoinkin olemme asettuneet ainakin hetkeksi kotiin, niin sain kuvattua Amerikan matkalta ostamiani leivontatarvikkeita. Rajoitteena oli nuo lentomatkat eli mitään ihan kamalan suurta en saanut mukanani tuotua, kun laukut jo muutenkin pursuili vaatteista yms. ostoksista. Sain kuitenkin ostettua kakkutelineen, muffinssitelineen yms. joista kuvia tässä alempana. Paikan päällä meillä oli koko loman ajan auto vuokralla, joten tavaroiden kuljettamisessa ei ollut hankaluuksia. Ajoimme matkan aikana yli 2500 km, joten paljon näimme erilaisia paikkoja. Kauniita rantoja, suuria kaupunkeja sekä niitä aivan ihastuttavia pieniä kaupunkeja, joissa koki juuri sitä normaalia Amerikkalaista arkea. 



Tässä ensimäiseksi kuva ostamistani elintarvikkeista eli Toffee/Caramel bitsejä sekä erilaisia nonparelleja. Ihastuin eniten noihin Mikki Hiiren pään muotoisiin nonparelleihin ja paketteja lähtikin mukaan kaksin kappalein.

 



Tässä Herra Duffin uuden leivontasarjan välineitä eli kuviolaattoja, sitten tuollaisia metallikoukkuja, joihin voi laittaa koristeita ilmavasti roikkumaan sekä vielä pinkki elintarvikespray.



Tässä hieman telinearsenaalia eli tuo jo käyttämäni kahden kakun teline, minimuffinssiteline, sekä noita kakkualustoja ja pilareita. Kuvasta puuttuu korkeammat pilarit, pienin alusta sekä tukiputkia, joita myös ostin, mutta ne olivat jo kuvaushetkellä käytössä. Nuo hieman oranssin värisessä paketissa olevat pylväät ovat täytettäviä läpinäkyviä pylväitä.



Tässä vielä muffinsseihin liittyvät tuomiset eli paljon erilaisia muffinssivuokia normaalikokoisia ja mini, minimuffinssiteline sekä cup-mitat. Aina välillä tulee käytettyä noita amerikkalaisia reseptejä, niin helpottaa huomattavasti leipomista, kun ei tarvitse kaikkia mittoja kirjata ylös leipomistilannetta varten deseiksi.




Tässä vielä yksi hauska juttu jonka löysin eli Legoukko jääpälamuotin. Ajattelin, että tuota voisi kokeilla suklaalle ja ehkäpä jopa marsipaanillekin.


Tässä vielä kaikki samassa kuvassa





Osa tavaroista on sellaisia, että niitä ei Suomesta edes saa ja sitten osa oli vaan niin paljon edullisempaa kuin täällä.

Nyt vaan pitäisi löytää aikaa kokeilla kaikkia näitä ihanuuksia