Eräänä aamuna reseptikirjoja selaillessani löysin ihanan näköisen kuvan pähkinäisestä kahvikakusta. Kuitenkin hieman taas oman tyylini mukaan sovelsin reseptiä ja tekotapaa omakseni. Kakku on pehmeää ja kosteaa sekä ihanan pähkinäistä. Kaneli myös tuo ihanan tuoksun ja maun kakkuun. Minä suurena pähkinän ystävänä kyllä ihastuin tähän kakkuun ja pistän mieleen tämän tulevaisuuden juhlia varten. Eli suosittelen kokeilemaan, kun on vielä niin helppo ja nopea tekoinen. Tämä kakku lähteekin mökkireissulle evääksi äidilleni ja lapsillemme!





Pähkinäinen kahvikakku


Täytteeksi ja pinnalle:

1 dl hasselpähkinärouhetta

1 tl kanelia

1 dl sokeria

 

Kakkutaikina:

100g suolatonta voita

2 dl sokeria

2 munaa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

2 1/2 dl kermaviiliä


Valmista ensin täyte, sekoittamalla täytteen ainekset keskenään. Voitele ja korppujauhota pitkulainen noin 1,5 litran vetoinen vuoka.

Valmista kakkutaikina: Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi. Lisää kanamunat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon vuorotellen kermaviilin kanssa. Sekoita hyvin.

Levitä noin puolet taikinasta vuoan pohjalle ja ripottele pähkinäseoksesta noin puolet kakkutaikinan päälle. Levitä loppu taikina pähkinäseoksen päälle ja ripottele loput pähkinäseoksesta kakun päälle. Paista 175 asteessa noin 45-60min. ajan, kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä vuoassa noin 10 minuutin ajan ennen kumoamista.

Vinkki! Kumoamisvaiheessa itselläni ainakin tuota päällisen pähkinäseosta putoili kakun päältä pois, kun se oli sen verran irtonaista. Ripottelin sen kuitenkin takaisin tuohon kakun päälle.