RockyRoad Brownies


Pohja

120 g voita

2 dl sokeria

3 kananmunaa

150 g maitosuklaata

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

 

Päälle

n. 100 g pieniä vaahtokarkkeja

n. 70 g suklaata


Sulata suklaa vesihauteessa tai pienellä teholla mikroaaltouunissa. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisäile kananmunat yksitellen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne sekoitellen edellisiin. Kaada taikina 15 x 20 cm vuokaan, joka on hyvä suojata esimerkiksi leivinpaperilla tai voidella rasvalla. Paista noin 40 minuuttia 175 asteessa.

Rouhi suklaa pieneksi. Ota vuoka pois uunista ja levitä pohjan päälle vaahtokarkit ja niiden päälle rouhittu suklaa. Pidä vielä uunissa noin 5 minuutin ajan, jotta suklaa ja vaahtokatkit hieman sulavat. Vahdi kuitenkin paistamista tässä vaiheessa, jotta sulamista ei tapahdu liikaa ja vaahtokarkkien pinta ei pääse pahasti tummumaan.

Vinkki! Jos et löydä pieniä vaahtokarkkeja kaupasta, voit hyvin pilkkoa isompia vaahtokarkkeja pienemmiksi ja käyttää niitä.

 


 

NAM! Näyttipä nämä herkut maistuvan pikkuväellekin :o)

 

(kuvat palautettu 26.7.2012)