Tein tässä kokeeksi viime viikolla pienen pienen kardemummakakun. Meidän perheen pullafanaatikkomme ihastui tuohon kardemummakakkuun ja pitihän sitä sitten tehdä toistekin. Ostin joku aika sitten tuollaisen sydämen mallisen kahvikakkuvuoan ja nyt sitä pääsin kokeilemaan. Kuten kuvasta huomaa innostuin hieman ja tein perustaikinan kolminkertaisena... Kaksikin olisi ehkä riittänyt. Lisäksi sokeria ja munia vatkatessani muistin, että vehnäjauhot oli aikalailla lopussa ja niinhän ne oli. Jatkoin hieman perunajauhoilla. Onnistui sekin, mutta ensimmäiseen kokeiluun verrattuna tästä kakusta tuli "höttösempää" perunajauhojen vuoksi. Tämä resepti on jostain vanhasta, vanhasta lehdestä, jonka leikkeen löysin vanhasta reseptikirjasta.

 

 

Tässä ohje nyt kaksinkertaisena. Sopii hyvin noin 2 litran vuokaan ja on järkevämmän kokoinen kuin tuo käyttämäni resepti.

 

Kardemummakakku

 

2 munaa

3 dl sokeria

3 dl maitoa

8 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

2 tl jauhettua kardemummaa (laitoin kyllä enemmän)

200g voita

(voiteluun voita ja korppujauhoja)

 

Vatkaa munia ja sokeria muutaman minuutin ajan. Lisätään jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, kardemumma, maito ja sulatettu, jäähdytetty voi, Kaadetaan voideltuun ja leivitettyyn 2 litran vuokaan. Paistetaan 175 asteessa n. 45 minuuttia. Halutessasi koristele kakku tomusokeri-vesiseoksella. Itse lisäilin vielä päälle sokerimassaperhosia.

 

 

Tässä vielä näkyy vuoka, jossa kakun paistoin.